tiistai 6. elokuuta 2013

Terve!

Noniin, aloitetaanpa nyt tälläkin "puolella". Aiempi blogi saa jäädä omille henk.koht. jutuille ja tämä sitten kynsihommille. Tuntuu jotenkin niin tyhmälle sekoittaa nuo keskenään.

Olen Heli, 33v, asun Pohjois-Pohjanmaalla. Olen väkerrellyt muutaman vuoden kynsiä omaksi iloksi, into alkoi, kun 2011 lähdin kaverille kynsimalliksi. Tarkoitus oli vaan pitää kynsiä hetki, mutta loppujen lopuksi pidin niitä 6kk. Jäin kuukaudeksi työttömäksi syksyllä 2011 ja tuolloin hätäpäissäni kävin rakennekynnet poistattamassa. Uusin ne pari kk myöhemmin ja pidin taas pari kk.. Sit taas otatin pois ja taas laitatin takaisin parin kk päästä :D Sit kynnet olikin mulla taas 6kk marraskuuhun 2012. Huoltoa odotellessa kynsistä oli puolet irronnut ja koska en ole mikään kärsivällinen tapaus, nyppäsin loputkin irti. En siis omia kynsiäni irroittanut, vaan ne rakennekynnet :) Joo, ei niin saa tehdä, mutta teinpä kuitenkin. Sen jälkeen en ole rakennekynsiä laittanut, olen ihan tyytyväinen omiin töpökynsiin, nekin saa laitettua iha kivasti.

Lakkailen kynsiä omaksi iloksi ja olen ihan pihalla kynsimaailman sanastosta. Sanasto on valjennut tässä pikkuhiljaa vähän kerrallaan.. Jotkut asiat kantapään kautta ja jotkut googlettamalla ;) En ole mikää ammattilainen, jälki on siis sen mukaista. Olen glitterhullu, en osaa tehdä lakkausta ilman glitteriä. Aloitan lakkauksen ja yhtäkkiä huomaan olevani valkkaamassa oikean sävyistä glitteriä päälle. Minulla on yli 200 kynsilakkaa, laskin lakat viimeksi kesäkuun lopussa, mutta sen jälkeen lakkoja on tullut x määrä lisää, on lähtenyt tämä lakkojen osto hieman lapasesta. "Hieman" Mutta miten voit muka ohittaa alekorin jossa on Essien lakkoja 4 euroa/kpl? Mun mielestä on kohtuullista ostaa ainakin 1 vaikka et välttämättä sitä väriä just niin tarvikkaan?! Ja kuka oikeasti ostaa Gina Tricotilta 1 kynsilakan? Itselläni tarttuu mukaan aina se 3 kpl.. Siinähän säästää ;)

En seuraa mitään blogia suoranaisesti, satunaisesti vierailen siellätäällä, lähinnä tsekkaas minkänäkösiä lakat on ennen ostopäätöstä. Gina Tricotin Shimmer Pink ja Shimmer Mint ovat esimerkiksi sellaisia lakkoja, jotka olen valinnut blogin perusteella. Enää en kyllä kuolemaksenikaan muista mistä blogista ne bongasin, koska siitä on aikaa :( Shimmer Pink löyty heti Oulun Gina Tricotista ja se on aivan ihana, pari kerrosta riitti ja hohtaa nätisti kultaan. Shimmer Mint olikin jo ihan eri juttu.. Kävin kuikuilees liikkees varmaan 4-5 kertaa 3 viikon sisällä ja eih, väriä ei löytynyt. Onneksi Gina Tricotin verkkokauppa pelasti! Tällä kertaa valitsin vain yhden kynsilakan, postikulut kuitenkin joutui kustantamaan :( Mut olihan se nyt vaivan ja rahan arvoista, 2 kierrosta ja iha mahtava väri. Eivät muut turhaan hehkuttanut :)

Siitäpä tulikin mieleen, olen nyt ollut kesälomalla 3 päivää ja menossa on loman 3. kesälomakynnet. Perjantaina tuli pinkitglitterkynnet, lauantaina ostin ihanan halolakan, (tai monta) ja pakkoha se oli testata. Päälle glitteriä ;) Kestin niitä kynsiä 2 päivää ja tänää oli vaihdettava. Nimettömällä Gina Tricotin Shimmer Mint ja muissa kynsissä Essien Bikin so Teeny. Lisäksi mintun päällä Snowcrystalin Sparkling Champagne ja Wet n wildin Party of five glitters. Kaikki on itse ostettuja, Snowcrystal Kicksiltä 2012 keväällä, Wet n Wild tilattu nellystä ja Essie hommattu viime viikolla mimaxista.


Yksittäisten pullojen kohdalla tuo mintun kultainen hohto näkyy, kun taas sinisen hopea hohto näkyy kynsikuvassa. Oikeasti tuo minttu hohtaa glitterin altakin, kun taas Essie ei.. Mutta tällaiset kesälomakynnet tänään. Aiemmat on kuvattuna järkkärillä, mutku olen sen jo pakannut lomaa varten laukkuun, saa ne jäädä myöhäsemmäks. Nämä kuvat napsittu Lumia 920:sellä.

3 kommenttia:

  1. Kynsiä, kynsiä :) minäkin koukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä homma on itellä lähteny totaalisesti lapasesta tai noh, kynsistä :)

      Poista
  2. Kynsiä, kynsiä :) minäkin koukussa.

    VastaaPoista